Malesia kieltää apinoiden viennin

 

Kansainväliset eläinsuojelujärjestöt ovat tyytyväisiä Malesian hallituksen tuoreesta päätöksestä pitää voimassa apinoiden vientikielto. Vielä viime vuonna apinoita pyydystettiin luonnosta häkkeihin, sillä hallituksen suunnitelmissa oli purkaa aikaisempi kielto ja aloittaa uudelleen apinoiden myyminen ulkomaisiin koe-eläinlaboratorioihin. Yhtenä syynä nykyisen kiellon jatkamiselle on, että osan apinoista on todettu kantavan tauteja, jolloin ne eivät sovellu myyntiin.
 

Vientikiellon vahvistaminen on myös seurausta eläinsuojelujärjestöjen voimakkaasta lobbauksesta. 17 eläinsuojelujärjestön eläinkokeisiin keskittynyt koalitio ECEAE (The European Coalition to End Animal Experiments) laati vetoomuuskirjeen, jossa Malesian suurlähetystöiltä eri puolilla maailmaa vaadittiin pikaisia toimia apinoiden viennin lakkauttamiseksi. Myös apinoiden pyydystämistä ja pitämistä huonokuntoisissa häkeissä uutisoitiin mediassa näyttävästi. Eläinsuojeluliitto Animalia on ECEAE:n jäsen ja myös suomalaiset osallistuivat aktiivisesti vetoomuskirjeiden lähettämiseen.
 
Malesia on kerran aikaisemmin, vuonna 1984, kieltänyt apinoiden viennin. Ihmisasutuksen levitessä konfliktit asutusten liepeillä elävien apinalaumojen kanssa kuitenkin yleistyivät. Tuhansien kädellisten kannalta on ratkaisevan tärkeää, että kielto saatettiin nyt uudelleen voimaan.
 
Kansainväliset eläinsuojelu ja -oikeusjärjestöt ovat huomauttaneet, että ihmisten ja apinoiden välisten konfliktien ratkaisemiseksi on useita inhimillisempiä ratkaisukeinoja. Esimerkiksi steriloimalla apinoita ja siirtämällä niitä kauemmas ihmisasutuksesta, voidaan ongelmaan puuttua tehokkaasti. Myös paikallisten ihmisten kouluttaminen on tärkeää. Usein juuri ihmisten ruoantähteet ja roskat houkuttavat apinat asutuksen lähelle.