Turun kaupungin eläinsuojelun tilanne huolestuttava

 
Turun kaupunki on ollut Suomessa edelläkävijä eläinsuojelun saralla. Kaupungin palkkalistoilla on mm. Suomen ainoa palkattu kokopäiväinen eläinsuojeluvalvoja. Nyt maine eläinsuojelumyönteisenä kaupunkina on uhattuna: kaupunki pohtii eläinhoitolan toiminnan lopettamista.
 
Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton paikallisyhdistys, Turun eläinsuojeluyhdistys, on pyörittänyt eläinhoitolaa kaupungin kanssa yhteistyössä vuosien ajan. Eläinsuojeluyhdistyksen hoiviin on tuotu vuosien aikana niin kadonneita, hylättyjä tai huostaanotettuja eri lemmikkilajien edustajia kuin loukkaantuneita luonnonvaraisiakin eläimiä. Tuhannet eläimet ovat saaneet joko uuden kodin tai ne on vapautettu tervehtyneinä luontoon.
 
Turun kaupunki on nyt pyörtämässä jo aiemmin tehtyä päätöstä uuden eläinhoitolan rakentamisesta. Nykyinen eläinhoitola on terveysriski siellä oleville eläimille sekä tiloissa työskenteleville ihmisille.
 

Uuden eläinhoitolan tarve on ollut vuosikausia selvillä, mutta kaupunki ei ole reagoinut asiaan. Odotellessa kustannukset ovat kasvaneet.
 
Kaupungin esittämät uuden eläinhoitolan hinta-arviot ovat hyvin korkeat. Esitetty kokonaissumma on neliöhinnaksi muutettuna tuplasti kalliimpi kuin esim. vastaava neliö navettarakennusta, jossa on seinät, katto, lattia, valaistus, ilmastointi, lämmitys, viemäröinti ja lannanpoistojärjestelmä.
 

Ostopalveluina tuotetut löytöeläinpalvelut ovat kaupungille usein kalliimpi vaihtoehto kuin eläinsuojeluyhdistyksen vastuulla oleva toiminta.
 
Myös eläinten kannalta eläinsuojeluyhdistyksen hoidossa oleva eläinhoitola on paljon parempi: eläimiä säilytetään kauemmin kuin lain edellyttämä 15 vrk ja useimmille eläimille pyritään ja pystytään löytämään uusi koti. Lisäksi eläinsuojeluyhdistyksen kautta uuteen kotiin lähtevät eläimet hoidetaan eläinlääkärin toimesta kuntoon, steriloidaan, kastroidaan, rokotetaan ja turvamerkitään. Nämä kaikki toimenpiteet eläinsuojeluyhdistys kustantaa omista varoistaan.
 
Kaupalliselta pohjalta toimivat löytöeläinkodit eivät useinkaan pysty tai halua säilyttää eläimiä kauempaa kuin kaupungin kustantamat 15 vrk. Mikäli löytöeläinpalvelut hoidetaan ostopalveluna, on hyvin suuri todennäköisyys, että 15 vrk määräajan jälkeen ne eläimet, joiden omistaja ei ole niitä hakenut, lopetetaan.
 

Lisäksi eläinhoitolassa on hoidettu huostaanotettuja eläimiä, joiden hoitoa ei mikään laki edellytä. Eläinhoitolan toiminnan loppuessa huostaanotetut eläimet tullaan lopettamaan, ellei hoitopaikkaa eli hoidon maksajaa löydy. Hyvin usein huostaanotetut eläimet kuitenkin tulevat eläinhoitolaan nimenomaan tilanteesta, jossa niiden hoito on muutenkin kuin taloudellisesti ollut laiminlyöty.
 
Turun eläinhoitola on myös toiminut luonnonvaraisten eläinten hoitopaikkana. Suomessa loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten tilanne on todella surkea: Korkasaaren ja Pyhtään lintuhoitolan lisäksi loukkaantuneista eläimistä pitävät huolta muutama lähinnä omissa kodeissaan ja lähes pelkästään omilla rahoillaan eläimiä hoitava vapaaehtoinen . Useat SEYn vapaaehtoiset eläinsuojeluvalvojat hoitavat luonnonvaraisia eläimiä oman työnsä ohella palkatta.
 
Vaikuta!
 
Käy allekirjoittamassa vetoomus Turun kaupungin eläinhoitolan säilyttämiseksi:
 
http://www.adressit.com/turun_elainhoitola-sailytettava
 

lähde:SEY