Yli puolella turkistarhoista rikkeitä EU- tarkastuksissa

Puutteita myös sikaloissa ja kanaloissa

 

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira julkaisi eilen, 31.5., tuloksia läänineläinlääkärien tekemistä pistotarkastuksista tuotantoeläintiloille.

 

Tiloilla havaittujen epäkohtien määrä nousi merkittävästi aiemmista vuosista. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan laiminlyöntejä esiintyi jopa yli 60 prosentilla turkistarhoista, joihin läänineläinlääkärit tekivät EU-eläinsuojelutarkastuksia.
 

Ongelmia oli esimerkiksi turkiseläinten häkeissä, joihin oli jäänyt esiin rautalanganpätkiä, mikä aiheuttaa eläimille loukkaantumisriskin. Lisäksi häkeistä puuttui vaadittuja makuuhyllyjä tai virikkeitä. Turkistilojen kirjanpitoa oli myös laiminlyöty.


Säädösten
vastaisesti meneteltiin kaikkiaan 28 prosentilla tarkastetuista tuotantoeläintiloista. Sikaloissa ja munijakanaloissa tarkastuksissa havaittujen rikkeiden määrä nousi huomattavasti edellisvuodesta.

 

Sikaloissa yleisin puute oli vähäinen tonkimismateriaali. Sika on utelias eläin, joka viihtyäkseen kaipaa tongittavaa ja tutkittavaa. Noin kolmasosalla tarkastetuista sikatiloista sioille ei annettu riittävästi virikemateriaalia, kuten olkea tai turvetta. Puutteita ilmeni myös tilojen turvallisuudessa, puhtaudessa ja tilan riittävyydessä. Eläimille ei aina myös tarjottu riittävästi vettä.

 

Osalla tiloista porsaiden hampaita katkaistiin ja karjuporsaita kastroitiin vanhempana, mitä laki sallii. Animalia on kritisoinut sianlihan tuotantoon liittyviä epäkohtia aikaisemmin mm. Säästä Possu –kampanjallaan.

 

Eviran mukaan yleisin yksittäinen syy kasvaneisiin laiminlyönteihin on alan kasvaneet tuotantovaatimukset ja säädösten noudattamisen kalleus.

 

Suomessa tilojen eläinsuojelutarkastuksia on uudistettu siten, että viime vuonna EU-eläinsuojelutarkastukset tekivät ensi kertaa kunnaneläinlääkäreiden sijasta valvontoihin erikoistuneet aluehallintovirastojen läänineläinlääkärit.

Viime vuonna epäilyn perusteella tehtävien tarkastusten määrä nousi lähes 4 400 käyntiin, mikä oli noin tuhat enemmän kuin aiempina vuosina. Yhteensä 40 prosenttia epäilyyn perustuvista tarkastuksista johti toimenpiteisiin ja kuusi prosenttia kiireellisiin toimenpiteisiin.