Ruoka ja juoma

Helppoon alkuun – pidä kasvisruokapäivä!

Haluatko olla mukana vähentämässä eläinten huonoa kohtelua? Silloin kannattaa miettiä sellaisten tuotteiden kulutuksen vähentämistä, joiden tuottamiseen tarvitaan eläimiä hyväkseen. Tällaisille tuotteille on saatavilla vaihtoehtoja, joiden tuotanto ei aiheuta eläimille kärsimystä – eli niin sanottuja eläineettisiä tuotteita.

Eläineettiseen ja samalla terveelliseen ruokavalioon kuuluu keskeisesti runsas kasvisten käyttö sekä tehotuotetun lihan ja muiden eläimiä hyödyntävien tuotteiden välttäminen. Korvaamalla eläimistä valmistetut elintarvikkeet kasvisperäisillä tuotteilla vähennetään tarvetta käyttää eläimiä ihmisten ruoaksi. Kasvissyönnin ei tarvitse olla ehdotonta tai mullistaa elämää kertaheitolla, vaan siihen voi tutustua pienin askelin, itselle sopivaan tahtiin ja sopivia ruokalajeja etsien. Sekasyöjälle esimerkiksi kasvispäivän pitäminen on konkreettinen askel eläineettisellä tiellä. Lihansyöntiä voi vähentää lisäämällä kasvispäiviä tai muutoin kasvattamalla kasvisten osuutta ruokavaliossa. Tutun ruokareseptin muuttaminen kasvisruoaksi, kuten korvaamalla liha kasvistuotteella, voi olla yllättävän helppoa ja hauskaa.

Kasvisruokareseptejä on saatavilla lähes loputtomasti, helpoista monimutkaisempiin. Runsaasti kasvisruokareseptejä on saatavilla esimerkiksi seuraavissa osoitteissa:

- Animalian reseptisivut

- Vegaaniliiton reseptisivut

- Faunan reseptisivut

- Ruohonjuuren reseptisivut

Helppoja ja käytännöllisiä eläinystävällisiä reseptejä ja vinkkejä ruoanlaittoon löytyy kätevästi myös ruokablogien avulla. Kasvisruokaan keskittyviä blogeja on nykyään hyvin tarjolla:

- Kasvisruokablogeja

Jatka aiheeseen tutustumista alla olevien sivujen kautta!

 

Kasvissyöntiä helposti ja vaivattomasti

Monelle sekasyöjälle voi tuntua isolta kynnykseltä jättää liha pois lautaselta – eihän siihen jää juuri mitään, pari perunaa ja vähän keitettyjä vihanneksia ja salaattia. Kasvissyönti ei kuitenkaan tarkoita vain lihan jättämistä pois.

Eläineettisiä tuotteita ja palveluita

Kun haluaa varmistua siitä, ettei ruuan valmistamiseen ole tarvittu eläinperäisiä raaka-aineita, on ensimmäisenä tutustuttava elintarvikkeiden tuoteselosteisiin ja valmistusaineisiin. Tuotteen pakkauksessa olevasta tuoteselosteesta näkee pääosin mm. tuotteeseen käytetyt eläinperäiset ainekset – varsinkin jos jonkin verran perehtyy yleisiin raaka-aineisiin ja niiden taustaan.

Eläimistä tehty ruoka

Elintarviketeollisuuden käyttämä liha on valtaosin peräisin eläimistä, jotka on kasvatettu tehotuotannon keinoin: eläimet ovat eläneet tiukasti rajoitetuissa ja säädellyissä oloissa suurissa, satojen tai tuhansien eläinten tuotantoyksiköissä. Sekä Suomessa että niissä maissa, joista meille tuodaan lihaa, suurin osa eläimistä kasvatetaan tehdasmaisissa oloissa, joissa eläimet elävät lyhyen ja luonnottoman elämän.

Eläinperäiset lisäaineet

Eläinperäisiksi kutsutaan kaikkia raaka-aineita, jotka on valmistettu eläinten osista. Lihasta tai muista eläinruhon osista tehdyn ruoan voi usein kohtuullisen helposti tunnistaa ja luokitella eläinperäiseksi ravinnoksi. Niiden lisäksi ihmisen ravintoon käytetään paljon muitakin eläimistä lähtöisin olevia aineksia.

Eläinkokeet elintarviketeollisuudessa

Elintarvikkeitakin testataan eläinkokeiden avulla. Terveysvaikutteisten elintarvikkeiden tutkimuksessa käytetään hiiri- ja rottakokeita myös Suomessa. Geenimanipuloitujen ruokien kehitystyöhön on sisältynyt vuosikausia eläinkokeita, ja geenimanipulaatio on lisännyt eläinkoemääriä voimakkaasti.

Reseptit

Monipuolisia kasvisruokareseptejä helpoista vaativampiin!