Matkailu

Matkailu avartaa - mutta aiheuttaa joskus myös haasteita, kun vieraassa kaupungissa pitäisi löytää kasvisruokaa. Päänvaivaa aiheuttavat usein myös erilaiset turistinähtävyydet ja muut houkutukset, jotka perustuvat eläinten käyttöön.

Ulkomailla voi törmätä myös suoranaiseen eläinrääkkäykseen. Silloin voi olla vaikea tietää, kehen tai mihin ottaa yhteyttä. Yleensä poliisin apuun kannattaa turvautua, mutta aina poliisiakaan ei kiinnosta eläinrääkkäys: varsinkin jos kyse on jostain heidän mielestään vähäpätöisestä eläimestä. Jos kyse on esimerkiksi eläintarhasta tai muusta pysyvästä paikasta, jossa eläimiä kohdellaan jatkuvasti huonosti, kannattaa etsiä käsiin paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen yhteystiedot. Aina niiden löytäminen ei ole helppoa, mutta ilmoitus kannattaa tehdä myöhemminkin, jos onnistuu löytämään tiedot vasta matkalta paluun jälkeen.

Kansainvälinen eläinsuojelujärjestö World Society for the Protection of Animals (WSPA) toimii lukuisissa valtioissa ympäri maailman. Jos et löydä paikallista eläinsuojeluyhdistystä, voit laittaa tiedon eläimiä julmasti kohtelevasta paikasta WSPA:lle. Välttämättä mitään ei pystytä tekemään heti, mutta mitä enemmän järjestö saa tietoa eläimiä huonosti kohtelevista paikoista, sitä todennäköisemmin se saattaa jossain vaiheessa pystyä puuttumaan asiaan.
 

Alta löydät vinkkejä siitä, miten kasvissyöjänä matkaaminen onnistuu helpoiten ja toisaalta siitä, mitä kaikkea kannattaa muistaa, kun pohtii esimerkiksi eläintarhassa tai sirkuksessa vierailua.

 

Kasvissyönti ulkomailla

Jos haluat tietää varmasti mitä syöt, vältä ruokalajeja ja -aineita, joista et tiedä, mitä ne ovat tai joista ei anneta riittävän tarkkaa tietoa. Eksoottisiin paikallisiin ruokiin käytetään usein erikoisiakin eläinten osia, mitä ei aina haluta tuoda esiin.

Eläimet viihteessä


Eläimiä käytetään ihmisiä viihdyttämässä esimerkiksi eläintarhoissa, sirkuksissa, delfinaarioissa ja muissa eläinnäytöksissä. Suurin osa eläinten viihdekäytöstä aiheuttaa niille tavalla tai toisella hyvinvointiongelmia – joko suoranaisena fyysisenä kärsimyksenä tai ahtaiden tilojen, puutteellisen hoidon ja stressaavan ympäristön aiheuttamana psyykkisenä pahoinvointina.