Nahka

Nahka on lihan jälkeen tuotantoeläimen ruhon arvokkain osa – ei siis vain sivutuote. Nahka voi olla peräisin kasvatetuista tai luonnosta pyydetyistä eläimistä. Nahkateollisuuden raaka-aineena käytetään muun muassa naudan-, sian-, hevosen-, lampaan-, vuohen-, poron-, biisonin-, muflonin-, kengurun-, käärmeen-, kamelin-, strutsin- ja alligaattorinnahkaa.

Tehotuotettua materiaalia

Maailmassa tuotetuista nahkatavaroista suurin osa on peräisin kasvatetuista eläimistä, jotka ovat eläneet tehomaatalouden tehdasmaisissa oloissa ja teurastettu suurteurastamoissa. Teollisessa kotieläintuotannossa eläimet eivät pysty elämään lajityypillistä elämää.

Nahkateollisuus toimii myös osana maitoteollisuutta. Pehmeä vasikanliha on usein kysyttyä elintarviketeollisuudessa, ja näiden vasikoiden nahka myydään nahkateollisuuden käyttöön.

Kotimainen nahkateollisuus käyttää paljon tuontiraaka-aineita, ja myös monet myynnissä olevat nahkatuotteet ovat tuontitavaraa. Kuluttajan on yleensä mahdotonta jäljittää nahan alkuperämaata. Moni maailman suurimmista lihantuottajista jatkojalostaa tuottamansa nahat omissa nahkatehtaissaan. Maailman suurimmat nahantuottajavaltiot ovat Intia, Yhdysvallat ja entisen Neuvostoliiton maat – samat maat tuottavat myös eniten naudanlihaa. Näissä maissa eläinsuojelusäädäntö on osin hyvinkin puutteellinen.

Nahkateollisuus aiheuttaa ympäristöongelmia mm. kotieläinten kasvatuksen sekä nahkatavaroiden muokkauksen ja värjäyksen kautta. Maailman nahkatavaroista 95 % parkitaan kromikäsittelyllä. Käsittelyn yhteydessä ympäristöön pääsee runsaasti haitallisia aineita.

Katso myös: Tuotteet ilman eläinperäisiä materiaaleja