Turkikset

Suomi on maailman merkittävimpiä turkistuottajamaita. Maamme turkistarhoilla kasvatetaan vuosittain yli kolme miljoonaa turkiseläintä. Turkistarhoja on noin tuhat. Tärkeimmät tarhoilla kasvatettavat turkiseläinlajit ovat naali, kettu, minkki ja supikoira. Suomi on tällä hetkellä maailman suurin ketunnahkojen tuottaja.

Maailmalla tuotetaan useita kymmeniä miljoonia minkinnahkoja ja miljoonia ketunnahkoja vuodessa. Yhä useampi Euroopan maa on kuitenkin päätynyt luopumaan turkistarhauksesta eläinten hyvinvointiongelmien vuoksi.

Ahtaat, luonnottomat tilat

Turkistarhoilla eläimet pidetään pienissä verkkopohjaisissa häkeissä. Tällä hetkellä esimerkiksi ketuilla on oltava tilaa ainoastaan 0,8 m2 ja minkeille 0,25 m2. Tarhoilla turkiseläinten häkit on sijoitettu vierekkäin riveiksi.

Vaikka turkiseläimet elävät koko elämänsä häkissä, ne eivät ole sopeutuneet häkkielämään. Kaikilla turkiseläimillä on edelleen villien serkkujensa tarpeet ja vaistot, kuten saalistusvietti, tarve reviirin puolustamiseen, pariutumisvietti ja tarve sosiaaliseen käyttäytymiseen. Ahtaissa häkeissä lajille ominainen käyttäytyminen ei ole mahdollista. Häkeissä eläimet ovat usein hermostuneita tai apaattisia sekä käyttäytyvät häiriintyneesti.

Turkiseläimet kokevat talvisin kylmää ja voivat saada paleltumavammoja. Minkeillä ja hillereillä on häkeissään pesäkopit, mutta ketuilla ja supikoirilla ei ole yleensä muuta suojaa kuin varjotalon katto. Kesän kuumuudessa lämpöhalvaukset ovat mahdollisia, kun varjotalojen lämpötila voi nousta ulkoilman lämpötilaa korkeammaksi.

Turkistarhoilla ketut lopetetaan sähkövirralla laittamalla yksi elektrodi peräaukkoon ja toinen suuhun. Minkit tapetaan kaasulla.

Terveysongelmat yleisiä

Turkiseläinten rehun pilaantuminen on ongelma varsinkin kesäisin, sillä rehu saattaa seistä useita tunteja häkin kattoverkolla. Pilaantuneen rehun bakteerit aiheuttavat rehumyrkytyksiä.

Turkistarhoilla elää tuhansia eläimiä eikä tarhaaja pysty hoitamaan eläimiä yksilöllisesti. Eläimen sairastuessa hoito jää usein riittämättömäksi, ja tarhoilla saattaa olla sairaita tai kuolleita eläimiä hyväkuntoisempien lajitovereiden kanssa samoissa häkeissä.

Turkistarhaus on merkittävä ympäristön kuormittaja. Turkiseläimien lanta ja virtsa aiheuttavat typpi- ja fosforipäästöjä, jotka kuormittavat vesistöjä ja ovat pilanneet pohjavesiä.

Turkiksen valmistus kuluttaa enemmän öljyä, fossiilisia polttoaineita ja energiaa kuin vastaavan tekoturkiksen valmistus.

Lammasturkit

Usein ajatellaan, että lammasturkit ovat eettisempi valinta kuin tarhaeläimien turkit. Karakul-lampaista valmistetut krimiturkit vaativat kuitenkin eläinten kasvattamista turkistarkoituksiin samalla tavoin kuin muitakin turkiseläimiä kasvatetaan.

Kalliit turkikset ovat peräisin joko vastasyntyneistä karakul-rotuisten lampaiden karitsoista, jotka eivät ole kuin kolme päivää vanhoja, tai lampaiden sikiöistä, jotka on otettu emojensa kohduista vähän ennen luonnollista syntymää. Kantavina olevat uuhet tapetaan, jotta niiden syntymättömistä karitsoista voitaisiin tehdä turkkeja.

Neljästä viiteen miljoonaa karakul-karitsaa tapetaan joka vuosi turkisten vuoksi. Mitä nuorempi lammas, sitä arvokkaampi se on myyjälle. Karakul-karitsoiden kasvatukseen ei liity lihantuotantoa, vaan ne tapetaan ainoastaan niiden turkkien takia.


Lisää turkistuotannosta ja turkittomuudesta:

- Animalian sivut turkiseläimistä

- Turkistarhaton Suomi 2025 -kampanja

- Turkittomat liikkeet